Minä elän kesässä.

Mä oon aina ollu vähän laihanpuoleinen penikka, varsinkin pienempänä olin ihan melkee luuta ja nahkaa. Nyt murrosiässä on tullu kyllä vähän lihaa luiden päälle. Mä tykkään tosi paljon juoksemisesta, ja juoksen melko paljon. Sitten mä niinku "bodaan" melko paljon, käsilihaksia pääasiassa. Haluan olla terve ja hyväkuntonen, siks mä venyttelen paljon ja istua jökötän selkä tiukasti suorassa. Syömisistäni mä en oikeestaan paljoa välitä. Kunhan ei oo nälkä ja kunhan saa vähän suklaata aina kuukautisten aikana - se on elämän ehto. Mä vihaan sitä kun mua sanotaan laihaksi. Mutta joskus mua pelottaa joku syömishäiriö. Ei musta tunnu että mulla ois mitään semmosta. Mutta joskus mun pitää muistutella itelleni, että miksi mä huolehin silleen itestäni. Yrittää ottaa vähän rennommin. Ja niinhän mä sitten otankin.

Täällä on tosi kuuma kesäpäivä, varmaan kuumin tähän mennessä. Hieno juttu. Ja kohta lähden mun kaverille, johon haluan tutustua. Se on aina jännittävää. Hihii.

Enjoy summer eli nauti kesä, kun en osaa sitä muutenkaan vääntää. Yrittäkää understand mun englantia.

Style to speak,

Noorapanoora - Rapanoora - Naparoona

"Heippa, mä lähen nyt kirjastoon rentoutumaan," mä sanoin ja sitten mä paiskasin oven kiinni ja sitten mä huokaisin syvään kun mun kengät olikin just toisella puolella taloa. Sitten mä menen sinne toiselle puolelle taloa ja huomaan että mun kengät on ihan vihreet ruohonleikkuun jäliltä. Sitten mä päätän että en jaksa alkaa kiillottamaan niitä ja menen ja länttään ällöpinkin muovipussin joka on täynnä kirjastonkirjoja pyöränkoriin ja hyppään rakkaan Nopsani selkään ja lähen ajelemaan kesätuulen yrittäessä hulmuttaa kiinteellä vuorattuja hiuksiani...

Kesä ja kesäloma on aika ideaalitoimintaa. Kun ei ole kirjastossa rentoutumassa tai kavereilla tai huvipuistossa tai ostamassa suklaata niin silloin on ihana laittaa päälle isosiskon vanha, kulunut "school, who cares" (koulu, ketä kiinnostaa) - paita tai isän yli-iso t-paita ja maata riippukeinussa ja lukea nuortenlehtiä ja hyviä mutta yksitoikkoisia sarjakirjoja, joissa aina tapahtuu jotain ja joissa aina kaikki päättyy hyvin.

Sitten kun lähtee shoppailemaan eikä löydä housuja kokonaisesta ostoskeskustesta, menettää hermonsa ja päättää muuttaa tyyliään. Sitten ostaa Prismasta poikien lököcaprit ja opettelee loppupäivän kävelemään ne jalassa. Sitten täytyy luovuttaa ja kävellä ihan normaalisti, vaikka housut ruttaantuvatkin hölmösti jalkovälistä. No, housut näyttävät tyylikkäiltä silloin, kun seisoo paikallaan. Onneksi seison normaalistikin jalat hirman harallaan. Loppujen lopuksi olen kuitenkin täydellisen rakastunut housuihini. "Mä olen ehkä vähän tällanen poikatyttö." Sitten mä saatan parkourata sohvapöydän yli ja kaataa samalla äidin kynttiläasetelman. Mutta ehkä sillä ei ole mitään väliä.

Tässä kirjaston tietokonepöydän edessä on seinämä, johon on aseteltu kaikkea mielenkiintoista. Yksi mielenkiintoinen juttu on lehtileike, jonka otsikko on "Kirjasto on kuin toinen koti". Se on totta. Täällä on ihanaa. Ja ennen kaikkea maailman parhain kirjastonhoitaja. Ja pitääpä lisätä vielä oikein hymynaamakin perään. (:

Huomenna mä lähden PowerParkiin siskon kanssa ja siskon kahden plus yhden kaverin kanssa. Yhtä niistä kavereista en ole edes ennen nähnyt. Olen jo suunnitellut repliikkiäni: "Hei. Sä olet varmaan Sara? Mä olen Noora, tän tyypin pikkusisko. Tämmönen ärsyttävä pikkukakara. Hauska tavata." Jo se hyväkäs uskaltautuu vielä sanomaan, että "Ilo on molemminpuolinen," niin sanon, että "Ahaa. Minäkin muuten tykkään käyttää sarkasmia."

Älä luulekaan, että meillä oikeasti on tuollaista. Minä sanon että "No huomenta," pääasiassa kahdelle tutulle systerin kaverille jotka ovat oikein mukavia ja samalla siinä tervehtii sitten tämän uuden Sara-neidinkin. En ruukaa tehdä asioista kovin monimutkaisia. Paitsi joskus. Ehkä kirjoittaessani.

Nyt mä siirryyn lainaamaan jotain rentouttavaa ja sitten mä lainaan vielä kasan niitä nuortenlehtiä. Voisin ottaa niitä automatkalle.

Voisin lainata luettavaksi jo kolmannen kerran nuo Tittamari Marttisen nuortenkirjat. Mun suuriin rakkauksiin kirjamualimassa kuuluu ykkössijalla juuri ne. Välillä mun ajatusmaailma on pelkkää tittamarimarttista. Nam. Parempaa kuin suklaa. Ja näin sen pitää sentään olla todella hyvää.

Nyt mä häivyn.

Kirjasto kuin toinen koti,

Noora

Huoh.

Mä heittäydyin taas runolliseksi. Toivottavasti siitä ei oo mitään haittaa.

Tää elämä on välillä aika rankkaa. Tulee taas niitä komplekseja: "yhyy, mulla ei oo kavereita", ja "byääh, koko kesäloma valuu hukkaan". Eli angstia toisin sanoen. Tai itsesääliä.

Hyvä Noora, tulihan se sieltä. Mun piti pitää kesälomatauko. Mutta oli päästävä kirjottamaan. Tää on kivaa. Fantastista.

Nyt mä lähen tonne mehtään rämpimään ja otan koiran mukaan. Me mennään punkkien syötäväksi.

Ja sen jälkeen mä lähden juoksemaan. Juoksen tonne maailman ääriin. Unelmissani ainakin...

Mä olen taas ihan hölmö. Tai jotain sinne päin. Mutta ei se haittaa.

Ilmotusluontosta asiaa, eli heippa vaan, nähään sitte syksyllä taas. Tää flikka ottaa hatkat, en varmaa kirjottele tässä kesällä. Tää kesä menee parkouraamiseen ja kaneihin ja kaikkeen tosi repäisevään.

Lopuksi vielä parkour-raportti; yks kiva naarmu, kaks iiisoa mustelmaa (toinen näyttää niinku mulla ois sääressä toinen polvi lisää ;D), takapuoli kipee ja plussajuttuja että Eemeli opetti kaks uutta vaultia, yhen vaultin alun joka ei oikeen luonnistunu ja kärrynpyörän. Kannatan Eemelin kommenttia "parkour forever".

Hauskaa, iloista ja parkouraavaa kesää for everybody,

Noora

Sain taas kuulla vähän mun ja Eemelin kaveruudesta... Tai siis Eemelin entinen likkakaveri (tai jotain sinne päin) kyseli, että mitä me hommaillaan. Joo, mutta whatever. Ekaks se ärsytti mua mutta kyllä mä silti ymmärrän sitä. Ainaki jonkun verran.

Huomenna serkkulaan, koko viikoksi. Aivan ihanaa.

Tänää olin parkouraamassa puistossa. Oli oikeen mukavaa, olin siellä kaks tuntii mut ite kourasin ehkä vaan tunnin. Läppää.

"Meetkö sä juoksemaan?" mun isosisko kysy. "No joo, mä juoksen ton matkan ku meen puistoon parkouraamaan." "Aaai, parkouraamaan," sisko vastas silleen silmiä pyöritellen. "No, mitäs sulla on parkourausta vastaan?" kysyin. "Ei mitään." "Sä just luulet, että parkouraus on semmosta leuhkimista," sanoin. "Niin luulenki, kun mun pikkuveli on kerran harrastanu parkouria." Joopajoo, toi isoveljen kusipää taitaa, ihan totta, olla melko leuhka.

Kello on jo viis yli kakstoista. Mä kyllä voisin alkaa nukkuu. Mulla muuttu heti rytmi kun alko kesäloma. Tänää nousin  vasta kakskyt vaille kakstoista, tavallisesti viikonloppuna herään joskus yheksältä.

Mä en oo vissiin taas kolmeen päivään venytelly, joten nyt mä alan venyttelee. Oon ihan kankee taas. Ja rytmi lysähtää samalla, hiphei.

Mun blogissa piti ilmasta mun mielipiteitä, mutta mä vaan höpöttelen täällä mitä sattuu. Mutta whatever, ei jaksa nyt välittää siitä. Pitää venytellä. Ja ylihuomenna voisin lähtä juoksemaan sen serkkuhopean kanssa. Tai ei sanota sitä serkuksi, se on mun hyvä ystävä. Siina.

Siinan kanssa juoksemaan. Vau.

Huomaa että Nooraa alkaa väsyttää. Mä palaan asiaan joskus asiaan. Kunhan jaksan.

- Noora